maanantai 20. lokakuuta 2014

2. Kirjekaveri

 Nora oli tutustunut netin kirjekaveripalstalla Markiin ja oli kirjoitellut tämän kanssa jo toista kuukautta innoissaan. Mies oli häntä vain vuoden vanhempi ja asui lähellä sijaitsevassa kaupungissa Willow Creekissä. Mark ehdotti, että he tapaisivat seuraavana päivänä ja hetken epäröityään Nora suostui miehen ehdotukseen.
 Sinä iltana hän meni nukkumaan maha täynnä perhosia.

***

 Seuraavana päivänä Nora ei voinut uskoa mitä oli tekemässä. Häntä jännitti kamalasti.
 Hyvin se menee. Jos hän ei pidä sinusta se on hänen menetyksensä, Nora yritti vakuuttaa itselleen.
 Hän istui ikkunan viereiseen pöytään ihan niin kuin he olivat sopineetkin.
 Pian hänen viereensä istahti komea vaaleahiuksinen mies.
- Nora otaksun?
- Kyllä, Nora sanoi ujosti.
- Mukava tavata viimein, Mark sanoi.
 - Niin on, Nora vastasi punastuen.
 Noraa jännitti kamalasti, mutta onneksi Mark hoiti puhumisen.
 Noran yllätykseksi he pitivät monista samoista asioista. Tilattuaan lounaan ja syötyään sen Mark ehdotti, että he menisivät puistoon kävelemään ja Nora suostui siihen ilomielin.
 Nora ei voinut uskoa, että Mark oli niin mukava. Oliko tämä edes oikeasti todellista?
 Mark kyseli Noran työstä ja mielenkiinnon kohteista. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka, mutta Noran harmiksi hänen täytyi lähteä töihin.
 - Minulla oli mukavaa. Tapaammehan pian uudelleen? Mark kysyi.
 - Kyllä, se olisi mukavaa, Nora sanoi yllättyneenä.
- Nähdään taas, Nora sanoi ja lähti kävelemään työpaikalleen.

***

 - Me näemme taas huomenna, Nora selitti ystävilleen potkunyrkkeilytunnin jälkeen.
 - Ettekö te ole nähneet jo kaksi kertaa tällä viikolla? Oona kysyi ihmetellen.
- Joo. Eikö olekkin ihmeellistä? Minä taidan olla vähän ihastunut häneen, Nora sanoi naurahtaen.
 - Sehän on ihan hyvä, mutta olethan varovainen. Mitä sinä oikeastaan edes tiedät hänestä? Diana kysyi.
- Älkää huolehtiko. Hän on oikeasti ihan mahtava. Hän on jossain kuljetusfirmassa töissä, Nora selitti.

***

 - Heippa kaunokainen, Mark sanoi kun Nora saapui keskustassa sijaitsevaan puistoon.
- Hei, Nora sanoi hämmillään.
 - Minä olen tässä miettinyt, että mehän tullaan aika hyvin toimeen vai mitä? Mark kysyi.
- Niin, Nora vastasi varovasti.
 Yht' äkkiä Mark painoi hellän suudelman Noran huulille. Se oli hänen ensimmäisensä.
 - Mennään naimisiin, Mark töksäytti ihan noin vain.
 - Mitä sanoit? Nora kysyi pöllämystyneenä.
 - Mennään naimisiin. Mehän olemme tunteneet toisemme jo jonkin aikaa ja minä pidän sinusta kovasti. Mitäs sanot?
- Minä, minä olen sanaton, Nora sopersi.
- Sano kyllä, Mark pyysi.
- No kyllä. Voi hyvänenaika, me olemme ihan hulluja, Nora naurahti.

***

 -  Me mennään naimisiin! Nora hihkaisi ystävilleen, jotka oli hälyttänyt kylään.
- Mitä! molempien suusta pääsi.
- Eikö tuo ole vähän hätiköityä? Diana kysyi.
- Ehkä, mutta mitä sitten. Miksi sitä pitäisi lykätä myöhemmäksi jos nyt on hyvä hetki? Nora kysyi.
- Tunnetko sinä todella hänet? Eikö tuo ole vähän outoa tuo kiirehtiminen? Oona epäröi.
- Älkää olko tuollaisia. Iloitkaa kanssani, Nora sanoi.

 ~

4 kommenttia:

  1. Katsotaan onnistuuko kommentointi nyt... Mulla on jostain syystä näiden sun blogien kanssa isoja ongelmia saada kommentteja näkymään. *huokaus*

    Tosi kiva kun aloit tekemään legacya nelosella =) Pääsee vähän kuin aidan raosta kurkkimaan miltä peli näyttää ja mitä se pitää sisällään. Musta on myös hirmu kiva, että tarinan sankaritar ei ole aina ah niin hoikka ja timmi ( mihin itsekin poikkeuksetta sorrun ), vaan reilusti rehevä eikä näytä kantavan siitä mitään murhetta =)

    Mua hieman epäilyttää tämä Noran suhde... Etenee kauhealla vauhdilla, menossa naimisiin vaikkei edes tunne miestä käytännössä lainkaan. Toivottavasti ei käy huonosti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. :)
      Mikäköhän nossa kommenttiasetuksissa oikein mättää? Itselläni ei ole ikinä ollut ongelmia julkaista kommenttia, mutta aika moni on valitellut samaa. :o

      Nyt kun olen pelaillut tuota nelosta niin olen alkanut jo tykkäämäänkin siitä, aluksi se ei yhtään napannut. Esim tuo siminluonti on siinä niin mahtava, että pystyy luomaan lähes minkä kokosia simejä tahansa. Kengän kokoakin pystyy säätelemään. :D Ajattelin tätä aloittaessani heti poiketa perus "naisihanteista", kun se on kerrankin mahdollista. Kolmosessa jos yritti tehdä vähän tukevamman simin niin kasvot pyöristyivät samalla mielestäni hieman liikaa.
      Ja pelin omat animaatiot ovat niin monipuolisia, ettei edes haittaa ettei käytössä ole poseja. Tarinan teko onnistuu mainiosti muutenkin.

      Tulevissa osissa paljastuu miten Noran nopean suhteen käy. :)

      Poista
  2. Hyvä että Nora on saanut ystäviä, mutta tuo Mark minua kyllä epäilyttää. Nora ei kuitenkaan tiedä miehestä lähes mitään ja he ovat aika kiireellä menossa naimisiin, ehkä Noran pitäisi kuunnella ystäviään ja miettiä tarkemmin. Voihan toki olla että Markissa ei ole mitään hämärää ja hän vain haluaa nopeasti naimisiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. En spoilaa liikoja, mutta eihän tuollaisesta kiirehtimisestä usein mitään hyvää seuraa. ;)

      Poista