Tietoja minusta

Oma valokuva
1992 vuonna syntynyt naisihminen, joka rakastaa lukemista ja simsiä :D

tiistai 6. helmikuuta 2018

73. Twins

 Sinna käveli lempi puistonsa tietä pitkin kunnes pysähtyi yht'äkkiä.
 Hänen silmiinsä osui yllättävä näky ja hänestä tuntui kun ilma olisi paennut keuhkoista.
 Liam nosti Emman ilmaan ja pyöritti heleästi nauravaa tyttöä.
 Kun Liam suuteli Emmaa niin Sinna päätti, että oli hävittävä vähin äänin.
 Hän käveli puiston toiseen päähän ja istahti suihkulähteen reunalle.
 Milloin kaikki oli alkanut mennä niin pieleen? No, tiesihän vastauksen siihen.

***

 Lin nosteli Mattin likaisia vaatteita makuuhuoneen lattialta ja huokaisi.
Matt oli kultainen, mutta varsinainen porsas välillä.
Lin katseli turhautuneena ympärilleen kun pyykit oli pesty. Vielä oli monta tuntia ennen kuin mies tulisi kotiin. Hänen kämmenensä hikosivat. Hän halusi jo kovasti päästä puhumaan miehen kanssa.
Kello mateli piinaavan hitaasti. Lin ei osannut rentoutua.
Tuskailun ja pyörimisen jälkeen Lin nukahti sohvalle juuri ennen kuin ovi kävi.
- Hei.
- Miten lääkärissä meni?
- Hyvin. Tosi hyvin, Lin henkäisi.
- Varmasti? Matt kysyi epäillen kun katsoi vaimonsa kehonkieltä.
- Selvisi yksi juttu.
- Ja se on?
- Meille tulee kaksoset.
- Mitä?
- Kaksi poikaa.
- Vau. Se on siis vau!
- Olin ihan ihmeissäni kun lääkäri sanoi. Miten ihmeessä? Meidän suvussa ei ole ikinä ollut kaksosia.
Matt astui lähemmäs ja veti vaimonsa syliinsä.
- No. Meidän suvussa on ollut. Isä on kaksonen ja hänen veljensä ovat kaksosia.
- Mikset kertonut?
- En mä aatellut.
- Miten me pärjätään? Lin voihkaisi.
- Hei, ei hätää, Matt sanoi ja painoi hellästi kätensä vaimonsa vatsakummulle.
- Muutkin on selvinnyt. Kyllä mekin selvitään. Mä rakastan sua.
- Niin. Niin mäkin sua.

~

torstai 18. tammikuuta 2018

72. Kotoa jo pois muuttaneet

 - Minua ei kyllä yhtään huvittaisi, Anna sanoi empivästi.
 - Älä nyt. Tästä tulee hauskaa, Hannah rohkaisi.
 - Täällähän on paljon tuttuja kasvoja.
 - Janine! Anna hihkaisi.
 - Anna! Oletko se sinä?
 - Minähän se. Aivan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa. Mitä kuuluu?
- Hyvää kiitos. Näytät mahtavalta. Ja pystyt taas kävelemään.
- Se oli pitkä urakka. Enimäkseen Hannahin ansiota.
- Hannahin?
- Jep. Hän auttoi minua paljon. 
- Todella yllättävää.
- Ihmiset muuttuvat.
 - Kiitos kaikille paikalle tulijoille. Toivotan teidät tervetulleiksi vuosiluokkamme ensimmäiseen luokkakokoukseen.
 Ovelle on laitettu pieni purkki johon jokainen voi antaa vapaaehtoisen lahjoituksen kulujen peittämiseksi. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa virvokkeista.
 - Kuulin, että asutte Annan kanssa nykyään kimpassa.
- Joo. Se tulee halvemmaksi. Tämä kaupunki on todella kallis asua samalla kun opiskelee.
 - Olin aika yllättynyt kun sain kuulla.
- No kuten tiedät kaikenlaista tapahtui.
 Janine päätti, että oli hänen vuoronsa laulaa karaokea, ettei tarvinut vain enää kuunnella Sofian narisevaa ääntä. Anna siirtyi nurkkaan istumaan yksinään.
 Hänen sydämensä sykki levottomasti. Hän oli huomannut Nathanin ja heidän katseensa olivat kohdanneet hetkeksi.
 Nyt se käveli tännepäin.
Mitä hän osaisi sanoa miehelle, jota ei ollut nähnyt pieneen ikäisyyteen.
 - Hei.
- Hei.
- Saanko istua?
- Tietysti.
 Kiusallinen hiljausuus...
 - Siitä on pitkä aika, Nathan totesi.
 - Niin. Mä oon kattonut sun pelejä telkkarista.
 - Ihanko totta?
- No ei mulla ole ollut paljoa muutakaan tekemistä.
- Mutta sähän kävelet taas?
 - Joo. Viimeinkin. Olen ollut vasta vähän aikaa jaloillani.
- Ihanko totta? Siinä meni niin kauan?
- Joo. Mä en aina jaksanut panostaa harjoitteluun niin paljon aikaa.
- Mutta sä teit sen. Onneksi olkoon.
 Aika vierähti nopeasti kun Nathan ja Anna vaihtoivat kuulumisia.
- Oli hyvä nähdä taas, Nathan hymyili.
- Niin minustakin.
 - Kello on jo paljon ja mulla on aikainen herätys, Nathan alkoi tehdä lähtöä.
- Tietenkin. Hyvää matkaa.
- Kiitos.
 - Pärjäile.
- Samoin, Anna sanoi ja hymyili heikosti miehen selälle kun tämä käveli taas pois hänen elämästään.

***

 Matt toimi usein ennen kuin pysähtyi miettimään seurauksia. Niin kävi tälläkin kerralla.
Kun hän oli täyttänyt kahdeksantoista hän oli muuttanut pois kotoa lupia kysymättä ja mennyt naimisiin tytön kanssa kenen kanssa oli seurustellut kolmetoistavuotiaasta asti.
 Häihin ei oltu kutsuttu ketään. Kohteliaasti poika oli lähettänyt äidilleen tekstiviestin tapahtuneesta.

***

 Matt rakasti elämäänsä täysi-ikäisenä. Keneltäkään ei tarvinut kysellä lupia mihinkään.
- Odota. En jaksa enää.
 - Et jaksa?
 - Oksettaa. Voidaanko istahtaa hetkeksi alas.
 - Onko kaikki hyvin? Oot ollu vähän etäinen viime aikoina.
 Ja siitä kysymyksestä päästiin siihen hetkeen, että Matt joutui nielemään ylpeytensä ja soittamaan isälleen.
 Hän oli yhdeksäntoista ja oli purskahtaa itkuun kuullessaan vaimonsa sanat.
 - Mä oon raskaana.
Ahdistus kuristi kurkkua Mattin miettiessä mielessään mitä kaikkea se tarkoittaisi.
 - Etkö aio sanoa mitään?
- Mitä sä haluat, että mä sanon?
 - Mitä tahansa paitsi tota!
 - Mun pitää soittaa isälle, Matt sopersi järkyttyneenä.
- Okei. Jos sä haluut, Lin sanoi.
- En mä halua, mutta on pakko!

***

 - Alahan sitten tulla sieltä.
 Mattin elämä oli aina soljunut samalla tavalla eteenpäin. Kun hän mokasi isä suuttui, mutta lopulta isä petasi valmiin tien hänen eteensä. Niin oli käynyt satakertaa aikaisemminkin. Ei ollut asiaa mitä isä ei osaisi järjestää parhain päin.
 Matt ajatteli, että tällä kertaa hän oli mokannut niin, että kukaan ei pelastaisi häntä siitä. Olihan hän lähtenyt vuosi aikaisemmin kotoa koppavasti ja sanonut pärjäävänsä yksin.
 Mutta siinä isä taas oli ja oli järjestämässä hänen virheitään.
Tätä sotkua ei voinut perua, mutta isä sai asian muuttumaan helpommaksi.
- No sano mielipiteesi, Thomas komensi.
 - Hyvä se on.
 - Ei se ole mikään vastaus. Nyt ei ole kyse mistään lippalakin ostosta. Tajuatko?
 - Tajuan.
 - Enpä usko, että tajuat. Olet aina saanut kaiken niin helpolla. Se on kyllä osittain minun vikani.
 - Nyt katsot paikkoja ja kerrot rehellisen mielipiteesi. Jos tämä on hyvä niin minä lupaan ostaa tämän, mutta vain sillä ehdolla, että te molemmat käytte koulut loppuun.
 - Okei.
 Matt astui sisään toiseen asunnon makuuhuoneista ja huokaisi.
 Hän katsoi ikkunasta ulos ja tunsi miten haaveet kuuluisasta kitaristista jäisivät vain haaveeksi.
Thomas löysi Mattin tuijottelemasta ulos ikkunasta.
 - Hei? Haluatko puhua siitä, Thomas kysyi lempeästi.
 Matt rojahti lattialle istumaan selkä isäänsä päin.
- Mistä? Siitäkö miten musta ei tuu ikinä mitään? Musta ei tule ikinä muusikkoa tai yhtään mitään.
 - Millaista puhetta tuo nyt on? Olet nuori ja lapsi ei ole mikään maailmanloppu. Pärjäsinhän minäkin aika hyvin vai mitä?
- Joo. Sulla onkin jokin ihme taito selviytyä kaikesta. Kuka muu saa menestyvän levy-yhtiön istumalla kotona lasten kanssa.
- Se jolla on tarpeeksi halua ja mielenkiintoa. Miksi sinä murjotat? Juurihan sinä itse sanoit, että sinulla on isä jolla on menestyvä levy-yhtiö.
- Mitä ajat takaa?
- Sitä, että minä en tee ikuisesti töitä. Ja Sinnaa ja Annaa ei voisi vähempää kiinnostaa musiikkimaailma.
- Miksi sä teet kaiken niin helpoksi mulle?
- Jaa-a. Miksiköhän?

~